Lukijat Ankkahulun Panfu-blogissa:

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaikenlaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaikenlaista. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Paluu ja kaikenlaista

Eli nyt oon luultavasti lopullisesti palannut tänne bloggaamaan, sillä en ole kestänyt kun ei ole tullut kirjoitettua. Noh, tänään sitten kerrottiin montako euroa lähetetään japanille ja se on huimat 2000 tuhatta ja 500 euroa! Tuo määrä on pakko riittää Japanilaisille. Itse haluaisin auttaa Japanilaisia joten kävin keräyslippaassa antamassa kolikkojani. Nyt kun olen palannut olen ajatellut että teen pari uutta juttua, kun päivittelen taas täällä. Eli poistan sivun Viikon Panda & Viikon blogi koska en ole päivitellyt sitä paljon, enkä jaksaisi. Ja Euroviisut sivuja yritän päivittää kaiken ajallaan.Sitten lisään yhden sivun (Jos aikaa on) johon yritän päivittää paljon. Muuten olen tekemässä äänestystä jossa selivtän minkä tietovisan minä teksiin, parin viikon päästä.
Toivoisin että siihen vastattaisiin ja Lauantaina selivää se mikä tietovisa tulee parin viikon päästä.
Muuten olen AkuAnkka.fissä Putous nimisessä kisassa. Profiilini nimi on Santtu99 ja sen käyttäjä nimeni avulla voitte löytää hahmoni. Osoite sinne pääsee tästä.
Terveisin
Ankkahullu

lauantai 26. helmikuuta 2011

Taas jotakin (Huoh!)

Morjensta kaikille! Nyt kun justiinsa tulin taas Panfuun, niin nyt mulla ei ole mitään muuta kirjoiteltavaa, joten nyt tänään tulee uusi kisa. Eli nyt kun kohta on Oscar gaala, niin sopiiko teille että järjestetään Panfun oscar gaala? Teillä on aikaa kertoa mielipiteenne klo: 18:30:neen saakka lempipanfu elokuveista/videoista jonka jälkeen alkaa ääänestys joka loppuu kun Oscar gaalan Parhaan elokuvan voittaja on julkistetttu. (Kreisiä eikö?) Noh, nyt annan Rikukille suunvuoron jonka jälkeen tämä minipostaus päättyy.

Moi pandat, multa loksahti suu auki kun luin Ankkahullun blogia, kun tulin ja silloinkin kun luin että servereistä Ankkahullu oli panfdussa ja Max loukannut tassunsa mutta nyt annan Ankkahullun sanoa jotakin.
Noh, siinä oli kaikki joten heippa!
-Ankkahullu alias Santtu99-