Lukijat Ankkahulun Panfu-blogissa:

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Troy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Troy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Lettuvaras selvillä + Kisan voittaja selvillä

Eli nyt lettuvaras on selvinnyt (Eli Paul the Kid.), ja samalla letttukoju on siirretty (Kun piti hämätä Paulia). Otin tästä samalla kuvan:
Sitten saa myös samalla Troylta letut. Njam! Mutta sitten on myös kilpailusta asiaa. Kisan voittajaksi selviytyi Panfu6b(!) Onnea Panfu6b! 2 sijalle selviytyi Tillervo, ja kolmanneksi Heppatytsy2. Panfu6b:n haastattelu tulee aikanaan, mutta tähän päättyy minipostaus.
-Ankkahullu alias Santtu99-

lauantai 29. tammikuuta 2011

Troyn lettukisoki siirtyi taas (Arvaamaani paikkaan) + Tammikuun bloggaria etsitään

Eli traas Troyn lettukioski on siirtynyt Taas, Ja paikka on se jonka arvasin (Eli linnan terassi.). Minun mielestä se "Muskelimies" on erityisesti Paul the kid. En kerro syitä miksi, joten joudutte odottamaan huomenna syitä.
Sitten Panfu etsii Tammikuun bloggareita. Uskon kyllä että Panfu6b, Lovelynatalia ja Nikke111 ja Nano olisivat Tammikuun kuukauden bloggarit.
-Ankkahullu alias Santtu99-

perjantai 28. tammikuuta 2011

Troyn lettukioski siirtyi Taas + Kultapandapäivä

Eli Troyn lettukioski siirtyi Kolmannen kerran arvaamani paikkaan, ja uunituore lettutaikina kadoksissa. Troy on sanonut yrittävänsä löytää sen "muskelimiehen" vaikka tiedän kuka se on ja minne koju lähtee seuraavaksi (Joka on Linnan terassi.). Tässä vielä kuva.
Sitten tänään on kultapandapäivä. Otin vielä kuvan Pandamoniumin lahjakaupasta, jossa nyt on kyllä enemmän kun viimmeksi kuvasin siellä. Ja tässä se kuva:
Sitten viikonloppuna teen uuden yläkuvan, jonka asennan sunnuntaina. Nyt päättyy tämä suppea postaukseni, joten nähdään!
-Ankkahullu alias Santtu99-

torstai 27. tammikuuta 2011

Gulliver, Letut ja surullisia uutisia...

Eilen ei tullut ehdittyä kirjoittamaan postausta, joka on harmi, ja sen taqkia tämä sattuu olemaan suuri postaus.
Eli ekaksi otetaan Gulliverista, joka on uunituoreeltaan.
Gulliver pyysi itse vihreäätä höyhentä, joka meni itsekkin pulmakseni, mutta kun joku höläytti sen, se ei ollut enää pulma, vaan höläytetty pulma. No tässä kuva:
Ja löydät vihreän höyhenen Eläinkaupasta, ja höyhen sattuu olemaan Green Bollyn (Jonka höläytti Gulliver.)
Noh, minun pitäisi odottaa nyt viikon että voin jatkaa sitä hommaa. Huoh!
Sitten letuista, niin eilen minun olisi pitänyt uutisoida Lettukojun siirtymisestä urheilukenttään. Noh, kun hän eilen pyysi tulemaan luokseni hän olikin Linnassa! Uskon että se liittyy itse Paul the Kidiin, kun hänellä on uskomaton lettuahmatti. Mutta sitten myös letutkin menivät! Uskon että Troy lentää seuraavan kerran sisäpihalle, tai Tulivuoreen. No katsotaan sitä huomenna, ja vielä siitä kuva.
Sitten eilen minun olisi pitänyt raportoida myös tästä: Anskumurun tauosta/lopettamisesta ja Tuma2k10:n blogin lopettaminen. Itse kun luin nämä, järkytyin. Haluaisin erityisesti että Tuma jatkaisi bloggaamista, ja anskumuru tulisi hetimiten kun hänellä on aikaa. No tähän päättyi postaukseni.
-Ankkahullu alias Santtu99-

lauantai 22. tammikuuta 2011

Paulin huone avattu lettujen takia O:

Siis Paulin huone avattiin, koska Paul halusi lettuja tai jotakin sinne päin, mutta kaikki alkaa kun Troy kertoi että Paul the Kid, on oikea ahmatti, vaikka suloiselta näyttää.
Ja Troy antoi minulle letun, ja antaisin sen Paulille. Paulin huoneessa huomasin että hän liikutti tavaroita, mutta kuvaa ei päässyt tulemaan. Sen jälkeen tulin Troyn luo, ja hän sanoi että pitäisi tarkkailla Paulia. No tähän päättyy pikkupostaus.
-Ankkahullu alias Santtu99-

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Troy antaa lettuja lettusotaan O: + Paul the kidin huone

Eli letunpaistaja Troy saapui Panfun kaupunkiin, ja heti aamulla otin yhden lettupalan. Tässä siitä kuva:
Sitten aamulla myös tapasin juuso-hiphopin. Niinkuin hän kertoi blogissaan, pääsimme Paulin huoneeseen (Joka on nyt kiinni väliaikaisesti.) niin  otin siitä kuvan, mutta juuson tietsikalle taisi tulla yhteys poikki ja otin kuvan kun hän lähti, mutta tulit takaisin. Sori juuso!
Aika makee, eikö? Harmi ettei mulla ole tuollaista huonetta. );
Nyt mulle ei ole tullut pitkään aikaan pitkää postausta, mutta Huomio tarinafaneille! Julkaisen viikon kuluttua ekan osan tarinasta "Panda ja suuret vaikeukset" Suosittelen lukea.
Mutta nyt sitten varmaan kirjoitan huomenna, joten heippa!
-Ankkahullu alias Santtu99-

maanantai 17. tammikuuta 2011

Letunpaistaja tulee Panfuun!

Moi kaikille ja Panfun blogissa sain lukea että letunpaistaja Troy saapuu Panfuun! Mmm...Saisiko siltä pari lettua?
Moikka myös Rikukin puolesta ja on kiva kirjoittaa taas, mutta aiheeseen, eikös Ankkahullu kertonut että letunpaistaja tulee Panfuun? Mutta nyt annan Ankkahullun hetkeksi sanoa jotakin.
Joo, eli minä kerroin siitä ja sitten vielä tuo Musiikkivideoni on myöhässä, joten sille en voi vielä mitään. Ja laitoin Euroviisut sivulle taas arvosteluja. Kantsii katsoa.
Mikä on teidän lempparipeli? Itse mulle on tullut Cloud Number Nine lempparikseni.
Tassuttain
Rikuk
-Ankkahullu alias Santtu99-
P.S. Järkkään Ankkahullulle juhlat, ja pliis älkää kertoko hänelle!